Mene sisältöön

Tässä osiossa

 

Ajankohtaista

 

Finnpilot irtisanoo 11 työntekijää

25.11.2009

Finnpilotin johto irtisanoo tuotannollisista ja taloudellisista syistä 11 työntekijää. Saimaan luotsausalueelta irtisanotaan viisi luotsia, Perämeren luotsausalueelta kolme luotsia sekä yksi luotsikutterinhoitaja, Saaristomeren luotsausalueelta yksi luotsi ja Selkämeren luotsausalueelta yksi osa-aikainen siivooja.

Finnpilotin toiminnan sopeuttamiseen tähdänneet yt-neuvottelut päättyivät perjantaina 13. marraskuuta. Neuvottelujen kuluessa irtisanottavien työntekijöiden määrä laski 40:stä nyt irtisanottavaan 11 työntekijään. Ennakoitua huomattavasti vähäisempään irtisanottavien määrään päästiin muun muassa eläkeratkaisujen sekä vapaaehtoisten irtisanoutumisien myötä.

Maailmantalouden heikentyminen on näkynyt edelleen luotsauskysynnässä sekä liikelaitoksen liikevaihdossa. Luotsauskysyntä on laskenut noin 30 prosenttia ja Finnpilotin liikevaihto on laskenut noin 26 prosenttia vuoteen 2008 verrattuna. Lisäksi on todennäköistä, että tapahtuneet liikennevirtojen muutokset ovat pitkäkestoisia, osin jopa pysyviä.

Lisätietoja: Luotsausliikelaitoksen toimitusjohtaja Matti Pajula, puhelin 0207 54 6000.

Luotsausliikelaitos Finnpilot tarjoaa valtakunnallisesti luotsauspalveluja ja muita luotsaukseen liittyviä merenkulun turvallisuutta edistäviä palveluja. Luotsausliikelaitoksen liikevaihto vuodelle 2008 oli 40,1 miljoonaa euroa. Henkilökuntaa liikelaitoksella oli vuoden 2009 alussa noin 400 ja toimintaa on 24 paikkakunnalla eri puolella Suomea.

Sivun alkuun